Miekkailusta
Miekkailun suosio kasvaa koko ajan voimakkaasti niin meillä kuin muuallakin. Suomessa toimii tällä hetkellä 24 rekisteröityä miekkailuseuraa ja uusia syntyy koko ajan lisää. Aktiivisia ja kilpailevia harrastajia on noin tuhat, ja pelkästään omissa klubeissaan miekkailevia on kolminkertainen määrä.
Miekkailun parhaita puolia on, että sitä pystyy harrastamaan jokainen. Kaikilla ihmisillä on myötäsyntyinen kyky pidellä asetta. Lihavista, laihoista, hitaista ja nopeista voi kunnon harjoittelulla kasvaa hyviä miekkailijoita. Tämän lisäksi lajia voi harrastaa vielä varttuneemmallakin iällä, sillä 18-vuotias miekkailija ei kenties vielä ole edes parhaimmillaan. Miekkailu on kuin itse elämä, täynnä odottamattomia käänteitä, joista selviytyäkseen pitää reagoida nopeasti ja oikein. Keinoja, vastakeinoja ja niiden yhdistelmiä on lukemattomia. Miekkailu kasvattaa itsetuntemusta, itsehillintää ja pelisilmää eli ominaisuuksia, joita tarvitaan kaikilla elämän osa-alueilla. Amerikkalaiset kutsuvatkin miekkailua joskus nimellä moving chess, liikkuva shakkipeli. Tarvittavien taitojen täydelliseen hallitsemiseen ei riitä edes kokonainen ihmisikä, mutta ehkä juuri siinä piileekin lajin viehätys. Miekkailuun on aina liittynyt myös häivähdys romantiikkaa. Mutta onko laji tiedettä vai taidetta, urheilua vai peliä, filosofiaa vai elämäntapa? |
Taistelua ja aseen esille ottamista tarkoittaakin vanha ranskankielinen sana escremir, joka puolestaan juontaa juurensa latinasta (schermare) sekä italian kielen sanasta (scherma). Muinaiset skandinaavit käyttivät miekkailusta sanaa scrimen, joka puolestaan merkitsi taitoa puolustaa itseään.
Urheileva miekkailija harkitsee, puolustautuu ja hyökkää. Oppiakseen ja kehittyäkseen hän tarvitsee valmentajan. Nykyaikaisen urheilumiekkailun aseet ovat floretti, kalpa ja säilä. Floretti ja kalpa ovat pistoaseita, säilä on pisto- ja lyöntiase. Jokaisella aseella on omat sääntönsä sekä pisteeseen oikeuttava osuma-alueensa.
Urheileva miekkailija harkitsee, puolustautuu ja hyökkää. Oppiakseen ja kehittyäkseen hän tarvitsee valmentajan. Nykyaikaisen urheilumiekkailun aseet ovat floretti, kalpa ja säilä. Floretti ja kalpa ovat pistoaseita, säilä on pisto- ja lyöntiase. Jokaisella aseella on omat sääntönsä sekä pisteeseen oikeuttava osuma-alueensa.
Historiaa
Arkeologien mukaan urheilumiekkailu on saanut alkunsa jo 1 500–1 100 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Tästä todistavat löydökset minolaisen ajan Kreetalta ja kelttien ajan Britanniasta. Suomen pronssikauden kalmistoista on myös kaivettu esiin miekkoja, mutta niiden käyttötarkoitusta ei ole pystytty selvittämään.
Egyptiläisen Madinat Habun temppelistä Luxorin läheisyydestä löytyy vanhin kahden miekkailijan urheiluottelua kuvaava kohokuva. Se on noin vuodelta 1 190 ennen ajanlaskumme alkua Ramses kolmannen hallintokaudelta. Kuvan miekkailijoilla on varusteinaan puumiekat, suojamaskit ja polvisuojukset. Assyrian kuningas Ninus tunnetaan historiasta urheilumiekkailun kehittäjänä. Hän käytti tiettävästi ensimmäisenä maailmassa armeijansa kouluttamiseen ammattimaisia valmentajia. Monien muidenkin kansojen keskuudessa on muinaisina aikoina miekkailtu urheilullisesti. Miekalla on ollut merkittävä asema esimerkiksi kiinalaisten, japanilaisten, persialaisten, babylonialaisten, roomalaisten ja kreikkalaisten kansanperinteessä. Yksi vanhimmista tunnetuista miekkailun ohjekirjoista on peräisin 1300-luvulta. Se on saksalaisen niin kutsutun Marxbrüder-veljeskunnan munkkien laatima 32-sivuinen kirjanen. Ohjekirja on latinankielinen ja kuvitettu piirroksin. Kirjasesta selviää, että miekkailussa käytettiin tuohon aikaan vielä paljon painista tuttuja otteita. Albrecht Dürerin puukaiverruksista sekä monista kirjallisista lähteistä on myös voitu päätellä, että alkujaan opetusta annettiin paitsi pistomiekan, myös keihään, pitkänmiekan, taistelusauvan ja sapelin käytössä. |
Vuonna 1487 kuningas Fredrik III myönsi Marxbrüder-seuran jäsenille yksinoikeuden käyttää arvonimeä ”Meister des langen Schwerts”, mikä takasi sotapalvelukseen osallistuneille palkkasotureille kaksinkertaisen korvauksen muihin sotilaisiin verrattuna. Tämä miekkailuopetuksen ensimmäisenä Euroopassa aloittanut seura toimii Saksassa edelleen.
Italialaissyntyinen, Lontoossa vaikuttanut maestro Domenico Angelo painotti puolestaan vuonna 1763 ilmestyneessä kirjassaan ”The School of Fencing”, että ”Miekkailua tulee harjoittaa vain ja ainoastaan urheilulajina, joka ei aiheuta vammoja vaan kehittää harrastajan terveyttä, liikkeiden sulavuutta sekä mielen tasapainoa.”
Noihin päiviin asti miekkailun opiskelu oli usein tähdännyt tuskalliseen ja veriseen päämäärään, kaksintaisteluun. Miekkailusalilla käynti päätyi tuolloin monesti pistohaavaan tai silmän menetykseen, joskus jopa kuolemaan. Maestron miekkailuasu oli yleensä musta, jotta veriroiskeet eivät näkyneet siinä.
Kaksintaisteluista tuli 1500-luvulla niin yleisiä, että ne oli pakko kieltää lailla monissa maissa. 1500-luvun lopun Euroopassa laskettiin yhteensä noin kymmenentuhannen enemmän tai vähemmän aatelisen miehen saaneen surmansa kaksintaisteluissa. Kaikki eivät tosin taistelleet halusta puolustaa kunniaansa, vaan kyse oli usein myös vedonlyönnistä, palkkamurhaajien käyttämisestä ja muusta rikollisesta toiminnasta. Usein kaksintaisteluista kehkeytyi sen aikaisia joukkotappeluita, joissa myös molempien osapuolten lukuisat sekundantit kävivät toistensa kimppuun kohtalokkain seurauksin. Ranskassa kiinnisaadut asianosaiset tuomittiin suoraa päätä Bastillen vankilaan.
Vuonna 1913 Ranska, Italia, Englanti, Hollanti, Böömi, Unkari, Belgia ja Norja perustivat kansainvälisen lajiliiton nimeltään Federation Internationale d´Escrime. Sen tehtävänä oli yhtenäistää urheilumiekkailun säännöstöä ja olla katto-organisaationa kansainvälisissä kilpailuissa. Samana vuonna hyväksyttiin myös ensimmäiset viralliset miekkailusäännöt. Kalvan osalta niistä vastasi ranskalainen markiisi Chasseloup-Laubat, floretissa ranskalainen Maestro Camille Prévost ja säilässä unkarilainen Bela Nagy.
Tuolloin laaditut säännöt ovat olleet alusta lähtien yksiselitteiset ja tarkat, vuosien mittaan niihin on tehty vain joitain muutoksia. Muutokset liittyvät enimmäkseen varusteissa ja aseissa käytettäviin, turvallisuutta lisääviin materiaaleihin sekä urheilijoiden käytösetikettiin kilpailutilanteessa.
Olympialajina miekkailu on ollut ensimmäisistä olympialaisista vuodesta 1896 lähtien. Maailmanmestaruuksista on oteltu vuodesta 1921, jolloin Pariisissa järjestettiin ensimmäinen miesten kalvan mestaruuskisa, tosin vain eurooppalaisin voimin. Säilä tuli MM-kisoihin mukaan vuonna 1922 ja floretti vuonna 1926. Naisten miekkailusarjat alkoivat floretilla vuonna 1929, kalpamiekkailussa vasta vuonna 1989 ja säilässä vuonna 1999.
Tärkeimpiä merkkipylväitä miekkailun historiassa ovat välineiden sähköistyminen ja tarkkojen osumia mittaavien laitteiden keksiminen. Tämä tapahtui 1930-luvulla kalvan, 1950-luvulla floretin ja 1980-luvulla säilän kohdalla. Tänä päivänä laitteita kehitetään edelleen ja olemme päässeet jo seuraamaan otteluita langattomilla aseilla. Kehityksen kärjessä on säilä, jonka kilpailusäännöstöä ja varusteita on nykyaikaistettu, ja aselajista onkin tullut entistä suositumpi ja helpompi katsojan ymmärtää.
Suomen Miekkailuliitto perustettiin vuonna 1931.
Italialaissyntyinen, Lontoossa vaikuttanut maestro Domenico Angelo painotti puolestaan vuonna 1763 ilmestyneessä kirjassaan ”The School of Fencing”, että ”Miekkailua tulee harjoittaa vain ja ainoastaan urheilulajina, joka ei aiheuta vammoja vaan kehittää harrastajan terveyttä, liikkeiden sulavuutta sekä mielen tasapainoa.”
Noihin päiviin asti miekkailun opiskelu oli usein tähdännyt tuskalliseen ja veriseen päämäärään, kaksintaisteluun. Miekkailusalilla käynti päätyi tuolloin monesti pistohaavaan tai silmän menetykseen, joskus jopa kuolemaan. Maestron miekkailuasu oli yleensä musta, jotta veriroiskeet eivät näkyneet siinä.
Kaksintaisteluista tuli 1500-luvulla niin yleisiä, että ne oli pakko kieltää lailla monissa maissa. 1500-luvun lopun Euroopassa laskettiin yhteensä noin kymmenentuhannen enemmän tai vähemmän aatelisen miehen saaneen surmansa kaksintaisteluissa. Kaikki eivät tosin taistelleet halusta puolustaa kunniaansa, vaan kyse oli usein myös vedonlyönnistä, palkkamurhaajien käyttämisestä ja muusta rikollisesta toiminnasta. Usein kaksintaisteluista kehkeytyi sen aikaisia joukkotappeluita, joissa myös molempien osapuolten lukuisat sekundantit kävivät toistensa kimppuun kohtalokkain seurauksin. Ranskassa kiinnisaadut asianosaiset tuomittiin suoraa päätä Bastillen vankilaan.
Vuonna 1913 Ranska, Italia, Englanti, Hollanti, Böömi, Unkari, Belgia ja Norja perustivat kansainvälisen lajiliiton nimeltään Federation Internationale d´Escrime. Sen tehtävänä oli yhtenäistää urheilumiekkailun säännöstöä ja olla katto-organisaationa kansainvälisissä kilpailuissa. Samana vuonna hyväksyttiin myös ensimmäiset viralliset miekkailusäännöt. Kalvan osalta niistä vastasi ranskalainen markiisi Chasseloup-Laubat, floretissa ranskalainen Maestro Camille Prévost ja säilässä unkarilainen Bela Nagy.
Tuolloin laaditut säännöt ovat olleet alusta lähtien yksiselitteiset ja tarkat, vuosien mittaan niihin on tehty vain joitain muutoksia. Muutokset liittyvät enimmäkseen varusteissa ja aseissa käytettäviin, turvallisuutta lisääviin materiaaleihin sekä urheilijoiden käytösetikettiin kilpailutilanteessa.
Olympialajina miekkailu on ollut ensimmäisistä olympialaisista vuodesta 1896 lähtien. Maailmanmestaruuksista on oteltu vuodesta 1921, jolloin Pariisissa järjestettiin ensimmäinen miesten kalvan mestaruuskisa, tosin vain eurooppalaisin voimin. Säilä tuli MM-kisoihin mukaan vuonna 1922 ja floretti vuonna 1926. Naisten miekkailusarjat alkoivat floretilla vuonna 1929, kalpamiekkailussa vasta vuonna 1989 ja säilässä vuonna 1999.
Tärkeimpiä merkkipylväitä miekkailun historiassa ovat välineiden sähköistyminen ja tarkkojen osumia mittaavien laitteiden keksiminen. Tämä tapahtui 1930-luvulla kalvan, 1950-luvulla floretin ja 1980-luvulla säilän kohdalla. Tänä päivänä laitteita kehitetään edelleen ja olemme päässeet jo seuraamaan otteluita langattomilla aseilla. Kehityksen kärjessä on säilä, jonka kilpailusäännöstöä ja varusteita on nykyaikaistettu, ja aselajista onkin tullut entistä suositumpi ja helpompi katsojan ymmärtää.
Suomen Miekkailuliitto perustettiin vuonna 1931.